tag:blogger.com,1999:blog-3741284823870114002.post4369079954467194158..comments2011-10-29T09:18:05.689-07:00Comments on Epämukavuusalueella: Esittely sisältäni katsottuna...Heikki Harjuhttp://www.blogger.com/profile/11482824594897117350noreply@blogger.comBlogger3125tag:blogger.com,1999:blog-3741284823870114002.post-79172569517756692662011-07-26T08:51:35.342-07:002011-07-26T08:51:35.342-07:00Taas kerran hieno teksti, Heikki. Kiitos!Taas kerran hieno teksti, Heikki. Kiitos!Iidahttps://www.blogger.com/profile/15491429494066812797noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3741284823870114002.post-35870766162515482432011-07-25T02:33:42.081-07:002011-07-25T02:33:42.081-07:00Rosa: "Mahtavaa että voi vaan löytää sen tois...Rosa: "Mahtavaa että voi vaan löytää sen toisen ihmisen aina uudestaan ja joka hetki on omanlaisensa"<br /><br />Kirjoittamassasi oli kaiken kiteytys... vielä kun vaihtaisi tuohon "toisen ihmisen" tilalle "elämän" niin siinä olisi tiivistys ihan kaikesta.<br /><br />Pelkojen muuten pitääkin vainota meitä, jotta heräisimme tai pysymme hereillä. Ja onhan se aivan oikea pelko, että tylsistyy siihen toiseen ihmiseen ja suhteeseen jossain vaiheessa. Itse asiassa mielihän tylsistyy hyvinkin nopeasti. <br /><br />MIETITÄÄNPÄ, että onnistumme rakentamaan mielemme mukaisen suhteen toisen ihmisen kanssa. Mitä tapahtuu, kun itse tai suhteen toinen osapuoli ajanmyötä muuttuu? Pysyykö suhteemme samana? Entä jos oletus on, että suhde on dynaaminen ja aina muuttuva,mutta jos suhde ei muutukaan vaan pysyy samana. Mitä tällöin tapahtuu? Tapahtuuko vaikka tylsistymistä?<br /><br />Kyse on vain siitä, että uskaltautuu myöntyä tylsistymiselle ja sitä kautta päästää siitä mielikuvamaisesta suhteesta tai toisen ihmisen kuvasta mielessään irti. Täten sitten voi nähdä, koko ihmisen sellaisena, kuin hän nyt on, sama pätee suhteeseen ja sama pätee elämään. Kun antautuu muutokselle, antaa itsensä nähdä sen tapahtuvan jatkuvasti, niin ikinä ei voi tylsistyä.<br /><br />Edellinen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ihmiset ympärillämme vaihtuisi ja suhteet heihin muuttuisi, mutta kun oivallamme kyseisen muutoksen välttämättömyyden, niin pelon ei tarvitse enää vainota meitä. Oivalluksemme kautta käsitämme, että kyseisellä pelolla on ja oli tehtävänsä ja nyt se on tehtävänsä täyttänyt, olen hereillä, pelko laajensi ymmärrystäni, rikkoi jälleen yhden illuusioni elämästäni, en ole riippuvainen läheisistä ihmisistäni, he saavat elää vapaina. <br /><br />Samaan aikaan tiedän, että tarvitsen ihmisiä lähelleni, en ole enää riippuvainen yksinäisyydestä, olen vapaa.Heikki Harjuhttps://www.blogger.com/profile/11482824594897117350noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3741284823870114002.post-28677576242042010962011-07-22T08:04:29.241-07:002011-07-22T08:04:29.241-07:00Oh, tuo oivallus parisuhteesta ja sitoutumisesta o...Oh, tuo oivallus parisuhteesta ja sitoutumisesta on just samaa, mitä olen itsekin miettinyt ja käsitellyt tosi paljon. On aina vainonnut pelko siitä, että tylsistyy suhteeseen ja toiseen ihmiseen jossain vaiheessa. Mahtavaa että voi vaan löytää sen toisen ihmisen aina uudestaan ja joka hetki on omanlaisensa vaikka olisi pitkään yhdessä.Rosa Johannahttps://www.blogger.com/profile/17128163347284488234noreply@blogger.com