"Sano mitä ajattelet" - Otto lonkeron mainosteema...

Milloin Sinulle viimeksi kävi, näin:
Näit jotain tai tapahtui jotain, josta inspiroiduit kertomaan omia ajatuksiasi jolle kulle, kirjoittamaan näkemästäsi tai se jokin sai sinut istumaan paikallesi pitkän tovin ja sait seurata, kuinka mielesi kävi läpi pitkän ajatuselokuvan...
Tai ehkä vielä tutumpaa; Sinulla oli mielessäsi ajatus tai Sinulla oli tunne, että haluasit tehdä jotain tai sanoa jolle kulle jotain, mutta et vain uskaltanut?
Kumman näistä olet viimeksi kokenut? Kumpi näistä tuntuu elävöittävämmältä?

Entä oletko lähiaikoina ollut tilanteessa, jossa olisit vain halunnut olla tekemättä mitään, olla lähtemättä mihinkään, olla hiljaa tai yksinkertaisesti vain olla, mutta jostain syystä et vain pystynyt? Kuljit suuntaan jonka syvällä sisimmässäsi kuitenkin tunsit "vääräksi, taisteluksi, jopa kärsimykseksi".

Nyt kun päästiin vauhtiin, niin jatketaampa..
Oletko lähiaikoina päässyt johonkin tavoitteeseesi, onnistunut jossain missä halusitkin onnistua, ehkä voittanut jotain, saanut "unelma" työpaikan? Mikä on se asia minkä äärellä olet viimeksi huomannut, että sinua on Mielestäsi lykästänyt ja kun olet kokenut tämän oman elämän mittakaavassa "suuren voiton", niin oletko kokenut tämän suurenvoiton jälkeisen TYJYYDEN TUNTEEN MYÖS?

Lisä esimerkkejä...
Oletko elämässäsi täydellisessä tilanteessa? Sinulla on nautintoa tuottava työpaikka, perhe, ystäviä, ehkä kissa ja koira sekä hyvä terveys, mutta siltikään et saa rauhaa sisimpääsi, jotain pitäisi vielä saada, mutta et tiedä mitä... Tunnet ehkä tyhjyyttä ja turhautumista, joka ajaa yrittämään kovemmin, koska kuitenkin näyttäisi, että on ihmisiä, jotka oikeasti saavat tämän kaiken toimimaan niin, että he ovat kaiken lisäksi täydellisessä rauhantilassa... Mikä on Sinun tilanteesi ja tarkemmin, mikä AJATTELET sen olevan, että millainen sen "PITÄISI" olla?

Mistä tämä kaikki rauhattomuus ja epäselvyys johtuu?
Voisiko se johtua siitä, että stimuloimme kehoamme ja mieltämme liikaa vai johtuuko se vain yksinkertaisesti siitä, että ajattelen olevani erityinen ja erillinen osa irrallaan muista, irrallaan kokonaisuudesta. Ja yrittäessämme pitää oman osamme mahdollisimman ehjänä ja muuttumattomana, tunnemme tehtävämme mahdottomaksi, itsemme riittämättömäksi ja kaipaamme äärin määrin stimulaatiota, että kestäisimme tämän tuskan joka tästä muutoksen estämisen epäonnistumisesta hetkestä toiseen syntyy...

Miksi emme uskalla sanoa tai tehdä sellaisia asioita, mitä aidosti haluaisimme, miksi emme uskalla vain olla aidosti sitä mitä olemme? Mikä meitä, mikä minua, mikä sinua rajoittaa?

Meillä on rajoituksia tasan niin kauan, kun uskomme mielemme tarinoita ja tunteidemme taideilmauksia. Tarkemmin sanottuna meillä on rajoituksia juuri niin kauan, kun uskomme, että ajatuksemme ja tunteemme ovat meidän omia, henkilökohtaista omaisuuttamme. Luulemme, että ajatuksemme ovat jotenkin ainutlaatuisia ja kaiken kukkuraksi uskomme sekä ajatuksien ja tunteiden olevan totta. Kaiken uskon ja uskomattomuuden lisäksi uskomme, että me olemme yhtä ajatuksiemme kanssa.

"Voin sanoa esimerkiksi, että minä ajattelen tietystä asiasta näin tai näin ja voin helposti kiinnittää koko identiteettini kyseiseen ajatukseen. Ja kuullessani vastakkaisen mielipiteen kyseisestä asiasta, joudun väkisinkin ottamaan asian henkilökohtaisesti, koska vastakkainen mielipide loukkasi Minun tai yhtä hyvin Sinun ajatusmaailmaa"

Omien ajatusmallien ja tunneratojen pohjalle on kuitenkin hullunkurista pyrkiä rakentamaan ainutlaatuista identiteettiä. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä ei ole yhtään ainoaa ainutlaatuista ajatusta tai tunnetta. Jokainen ajatus ja tunne on peräisin kulttuurimme kehityksestä. Meillä ei itseasiassa olisi mahdollista ajatella yhtään ajatusta tai tuntea yhtään tunnetta ilman, että kulttuurillisesti olisimme rakentaneet tämän meille yhteisen mahdollisuuden.

On suhteellisen vapauttavaa, kun syvällisesti ymmärtää, että Sinulla tai Minulla ei ole mahdollisuutta kehittää yhden yhtä ainutlaatuista ajatusta tai tunnetta. Myönnän, se on aluksi melko hölmistyttävää, mutta vapautus tulee, kun huomaa, että samaan aikaan meillä ei ole mahdollisuutta rakentaa yhden yhtä ainutlaatuista ajatus tai tunnetason ongelmaa. Mielestäni tämä on hyvin vapauttavaa, sillä hiljalleen tullessamme tietoisiksi ajatuksien ja tunteidemme kehittymisprosessista voimme avoimesti avata sisäistämaailmaamme ulkoiseen ympäristöön. Meidän ei tarvitse enää piiloutua, olla ainutlaatuisen osamme erillisia muutosvastarintataistelijoita.
Pysymme edelleen osana, mutta yhdymme kokonaisuuteen. Unohdamme hierarkian ja kehitymme holarkian osaksi, meistä tulee osa/kokonaisuus. Me olemme toimiva osa ympäristössä joka on kokonaisuus. Enää emme me, eikä ongelmalle ole ainutlaatuisia. Molemmat ovat yhtä lailla kokonaisuuden, kuin meidän omaisuutta. Enää emme ole yksin ainutlaatuisten tehtäviemme, haasteidemme ja ajatuksiemme kanssa pitämässä osaamme muuttumattomana, vaan meillä on käytössämme universumin kaikki muutosvoima. Muutumme ja uusiudemme joka ikinen hetki yhä vahvemmalla voimalla, joka erottaa pitämästä totuutena mieltä ja tunteita. Käytössämme on voima joka vapauttaa meidät toimimaan herkkänä osana jatkuvasti laajentuvaa kokonaisuutta...

Miten vapauttaa kyseinen sisältämme pilkahteleva voima? Vapautus on vaiheittainen ja alkaa itsensä ja henkilökohtaisten haasteiden, eli omien ajatuksien ja tunteiden kohtaamisesta sekä niitä rajoittavien muurien kaatamisesta...
Rajoitusten rikkominen itsessään alkaa irtautumalla omasta ajattelusta ja omista tunneprosesseista siinä määrin, että oivaltaa niiden olevan vain sitä mitä ne ovat, eli tunteita ja ajatuksia. EI TOTUUKSIA!

Miten irtautua omista ajatus-/tunneprosesseista ja miten saada aitoja kokemuksia tästä irtautumisen vapauttavasta elämyksestä?
No tässä alla muutamia vaihtoehtoja herätteleviä lauseita, joita Mahtava Otto-lonkeron mainos sai itseni kirjoittelemaan.
(Kirjoitus ei sii tapahtunut Otto-lonkeron vaikutuksen alaisena!)

(kirjoiteltu metroasemalla 23.2.11 puhelimeen)

Kuvittele, kuinka vapauttavaa/energisoivaa: ottaa muutama lonkero ja sanoa ihan mitä haluaa, ehkä vapautua tekemäänkin jotain mitä omat rajoitukset eivät antaneet tehdä!
Kuvitteleppa, että voisit tehdä samat asiat ilman fyysistä ja menttaalista energiaa sekoittavaa stimulanttia. Kuvittele tosissasi, tunnustele tunteitasi jo pelkästään kun ajattelevat sanovasi jotain mitä et ikinä sanoisi ilman "muutamaa lonkeroa" tai vielä rajumpaa, maistele kokemustasi ajatuksesta, että konkreettisesti tekisit jotain, jotain ihan muuta.
Voisiko pelkkä asian ajattelu saada sykkeen nousemaan, kädet hikoamaan, hengityksen salpautumaan, rintakehän kiristymään, silmät sumenemaan, ajattelun sekoamaan...?
Jos tuntisit tai jopa tunsit jotain edellisistä, niin tiedoksi, että löysit juuri kasvusuuntasi, kompassin, joka johdattaa elämäntiellesi.

Mitä asioita voisi olla sellaisia hankalia sanottavia tai tehtäviä? No aloitetaan kasvun pohjasta: Äiti Minä Rakastan Sinua, Isä Minä Rakastan Sinua, Veljeni/Siskoni Minä Rakastan Sinua ja tästä lähiympäristöstä voi lähteä laajentamaan.  
Mitä voisin tehdä? Lähestyä kirkkaassa päivänvalossa vastakkaista sukupuolta ja pyytää treffeille. Kertoa toiselle ihmiselle, kuinka paljon tämä säväytti, lähteä turruttavasta työpaikasta, irrottautua yhteisöllisestä toiminnasta/aloittaa kyseisenlainen toiminta, lopettaa harrastus/aloittaa harrastus, istahtaa keskelle supemarketin lattiaa ja kummastella ohi kulkevia ihmisiä, roikkua bussipysäkin kaiteista, laulaa vastaan tulevan lenkkeilijän kuullen, laulaa Rakkaallesi, lausua oma kirjoittama runo tai teksti jollekin ääneen, pyytää ottaa Äitiä kädestä kiinni, halata isääsi, kulkea ja antaa anteeksi kaikelle ja kaikille( myös itsellesi), Rakastaa kaikkea - ennen kaikkea itseäsi(sillä Sinä olet kaikki), kertoa selkeästi jokaisessa tilanteessa aidoimmat tunteesi, vihata vapaasti ja ymmärtää, että viha, kun sen vapauttaa on puhdas rakkauden ilmaisu ja siksi ei koskaan satuta aidoimmassa muodossaan ketään - hyväksy viha, joka aidoimmillaan kohoaa kuitenkin puhtaasta Rakkaudesta - puhdas Rakkaus illusioituu vihaksi, kun sen virta törmää tukokseen, jonka rakkauden energia murtaa tieltään.. Murtuma vaihe saattaa tuntua ärtyisältä ja siksi me vihaamme tukoksiamme... Mutta niin meidän pitääkin, jotta saamme Kitkan energian vahvistumiselle ja jatkuvan kasvun elämälle...

SE MIKÄ EI KASVA JA KEHITY, SE KUOLEE JA KUIHTUU

...eli suunta vielä vain ylemmäs, aina vain syvemmälle ja vieläkin laajemmalle suoraan sivulle, eteen ja taakse - aina kun kolahtaa, niin siellä aitaa kaatuu ja rajoja rikkuu, kuljetaan sinne mihin emme ole koskaan ennen kulkenut, katsotaan sinne mihin emme ole koskaan ennen katsoneet... Nauretaan ilman syytä, itketään ilman syytä, annetaan ilman syytä, ollaan ja toimitaan ilman syytä, olemalla se mikä me olemme - Rakkaus

Olemme jo perillä, joten nautitaan matkasta...

Pelkkää Parhautta - Pelkkää Rakkautta

Ps.
ELÄMÄSSÄ KANNATTAA TEHÄ VAIN JA AINOASTAAN ASIOITA, JOITA AIDOSTI RAKASTAA TAI ÄÄRETTÖMÄSTI PELKÄÄ. ASIAT, JOSSA NÄMÄ YHTYVÄT OVAT AARTEITASI - KAIKKI MUU ON TOISARVOISTA