perjantai 22. heinäkuuta 2011

Esittely sisältäni katsottuna...

Terve,
Nimeni on Heikki. Olen 28 vuotias. Kiinnostuksen kohteitani ovat tietoisuuden laajentaminen, tietoisena ja vapaana eläminen. Muut puuhastelut päivittäin tapahtuvat erilaisten aihepiirien ympärillä kuten ravinnon-, liikunnan-, psyykkeen-, tietoisuuden- opiskelussa, ihmisten kanssa jutustellessa ja omissa oloissa, olemisen parissa.

Asustelen avoliitossa ja kämppiksenäni ovat 3kissaa, kaksi vähän pienempää ja yksi vähän isompi. Nämä kaikki peilaavat todenteolla todellisuutta maailmaani, varsinkin yksi näistä, koska on välillä kovin utelias ja kyselee enemmän kuin kaksi pienempää tapausta.

Olen kouluttautunut liikunnan parissa ja syventynyt ravinnon ja menttaalisen puolen valmentamiseen. Tehnyt näiden parissa töitä useampia vuosia. Vuonna 2008 metodit lähtivät muuttumaan suuresti ja nyt viimeiset 3½ vuotta laivaa on kuljettanut aivan joku muu voima, kuin minä itse. Vaikka olen toki vielä yrittänyt vähänväliä tarttua ruoriin ja ottaa ohjaksia käsiin, mutta huomannut yleensä nopeasti, että on turhuutta pyristellä vastaan tai yrittää itse tehdä jotain suunnitelmallista. Oikeastaan ehkä paremminkin huomannut, että turha yrittää pitää kiinni tekemistään suunnitelmista tai aikomuksista. Suunnitelmat ja aikomukset ovat saaneet ja saavat itseni edelleen liikkeelle, mutta päämäärästä ei ole enää tietoa liikkeelle lähtiessä, se voi vaihtua moneen kertaan ja on aina yllätys mistä ja mitä täydellisemmästä itsensä löytää.

Muutama hyvä esimerkki itselle tapahtuneesta murroksesta on, että entisenä itsensä kehittämiseen kiinnyttyneenä menestystavoittelijana ja -haaveilijana, olen aivan eri pisteessä nyt, kuin mihin uskoin itse itseni johtavan. Oli kyse sitten liikunnasta, ravinnosta tai työhön tai uraan liittyvistä asioista tai jopa parisuhteesta, niin ennen mieleni oli kiinni ajatuksessa, että sitten kun olen tarpeeksi hyvä, ehkä jopa paras, niin voin rakentaa kaiken juuri niinkuin haluan.

Entä nyt? Menikö kaikki suunnitelmien mukaan? Nyt olen siis tilanteessa, jossa entinen parisuhdekammoni on rapissut ja olen löytänyt itseni suhteesta, joka on kaikin puolin täydellisempi, kuin mitä osaisin edes juuri nyt haaveilla. En ole yli kolmeen vuoteen yrittänyt tehdä mitään aktiivisesti oman urani tai työkuvioideni kehittämiseen ja työtilanteeni on parempi kuin koskaan sekä taloudellisesti, että ennen kaikkea mitä työ itsessään tuottaa, kun saan ilmentää sen kautta sitä mikä kauttani on ilmentyäkseen. Molemmissa suhteissa kaikki yrittäminen on poissa. Tosin mieleni aina välillä erilaisissa tilanteissa tuo edelleen vanhoja malleja tarjolle, mutta yhä vähemmän jaksan edes tuhlata yhtä ajatusta vanhoihin muotteihin katsahtamiseen.

Tiedän, että matka jatkuu, se on jatkunut koko ajan yhtä lailla, kuin ensimmäiset 25 vuotta oli täyttä muutosta jatkuvasti, ovat viimeiset reilu 3vuotta olleet vähintään yhtä kovia. Ehkä tämä ajatus kertoo siitä jotain: kun ei enää vastustele muutosta tai ainakin aina vähemmän ja vähemmän, niin muutos vauhti saa vapauden kiihtyä. Ja mitä enemmän muutosvauhti vapautumiseni myötä ympäristössä kiihtyy voin vain ihmetellä, kuinka maailma järjestää itsensä ainavain hienompaan ja täydellisempään muotoon, uudestaan ja uudestaan ja kuinka kaikki ympärilläni ja itsessäni (siinä itsessä, jonka muutoksia saan kiitollisena tarkkailla) muuttuu, on uutta joka hetki.

Hyvä esimerkki jatkuvasta muutoksesta elämässäni on tämä entinen, yksi isoimmista demoineistani, eli sitoutumiskammo, joka konkretisoitui muidenmuassa parisuhteen pakoiluun. Vanha ajatukseni oli, että sitoutuminen mihin tahansa rajoittaa vapauttani, kunnes nyt tiedän tai ainakin olen saanut kokea, kuinka toinen ihminen on aivan eri illalla ja aamulla, aivan eri ennen aamupalaa ja aamupalan jälkeen, aivan eri juuri nyt kun katson häntä ja juuri nyt, kun en katso häntä (Hauskaa on myös se, että hän on samaan aikaan aina se sama siellä syvemmällä). Olen saanut kokea  ja saan jatkuvasti kokea, kuinka tämä pätee aivan kaikkeen, toisiin ihmisiin, maisemaan ympärilläni, omaan mieleeni ja kehooni, kaikkeen siihen mitä yleensäkin pystyn tarkkailemaan.

Luonnollistahan on, että tarkkailuni kohteet muuttuvat sitä mukaa, kun minä tarkkailija muutun ja minähän muutun ainoastaan avautumalla ainavain enemmän ja enemmän todellisuudelle. Joka hetki olen ja olemme tietoisempia mitä ympärillämme tapahtuu ja miten me siihen reagoimme. Joka hetki laajennumme yhä konkreettisemmin tuntemaan koko maailmankaikkeuden yhtenä osana meitä itseämme ja itsemme yhtenä osana koko maailmankaikkeutta.

Laajentuminen tapahtuu kauttamme, halusimme sitä tai emme. Mutta saammeko itse nähdä ja tuntea laajentumisen tuomien oivallusten kautta annetut täyttymyksen tunteet, riippuu täysin siitä, että suostummeko päästämään irti tutusta ja turvallisesta. Päästämään irti totutuista vanhoista kaavoista, malleista ja rutiinin omaisista toiminta malleistamme, jotka luovat varmuutta, turvaa ja pitävät meidän mielenterveyden tasapainossa, mutta jotka samaan aikaan kuollettavat meidät kaikelle sille uudelle, joka tuottaa välittömän täyttymyksen tunteen, aina tässä ja nyt läsnä ollessani ja aidosti antaessani maailman koskettaa itseään lävitseni...

Kaikki riippuu siitä, että suostummeko avautumaan ja vapautumaan mahdolliselle - samaan aikaan mikään ei ole riippuvainen mistään...

Tähän esittelyyn ilmentyi yhtäläisesti se mitä tällä hetkellä puuhastelen sekä se miten maailma tulkintani mukaan tässä hetkessä näyttäytyi...

-Heikki














3 kommenttia:

  1. Oh, tuo oivallus parisuhteesta ja sitoutumisesta on just samaa, mitä olen itsekin miettinyt ja käsitellyt tosi paljon. On aina vainonnut pelko siitä, että tylsistyy suhteeseen ja toiseen ihmiseen jossain vaiheessa. Mahtavaa että voi vaan löytää sen toisen ihmisen aina uudestaan ja joka hetki on omanlaisensa vaikka olisi pitkään yhdessä.

    VastaaPoista
  2. Rosa: "Mahtavaa että voi vaan löytää sen toisen ihmisen aina uudestaan ja joka hetki on omanlaisensa"

    Kirjoittamassasi oli kaiken kiteytys... vielä kun vaihtaisi tuohon "toisen ihmisen" tilalle "elämän" niin siinä olisi tiivistys ihan kaikesta.

    Pelkojen muuten pitääkin vainota meitä, jotta heräisimme tai pysymme hereillä. Ja onhan se aivan oikea pelko, että tylsistyy siihen toiseen ihmiseen ja suhteeseen jossain vaiheessa. Itse asiassa mielihän tylsistyy hyvinkin nopeasti.

    MIETITÄÄNPÄ, että onnistumme rakentamaan mielemme mukaisen suhteen toisen ihmisen kanssa. Mitä tapahtuu, kun itse tai suhteen toinen osapuoli ajanmyötä muuttuu? Pysyykö suhteemme samana? Entä jos oletus on, että suhde on dynaaminen ja aina muuttuva,mutta jos suhde ei muutukaan vaan pysyy samana. Mitä tällöin tapahtuu? Tapahtuuko vaikka tylsistymistä?

    Kyse on vain siitä, että uskaltautuu myöntyä tylsistymiselle ja sitä kautta päästää siitä mielikuvamaisesta suhteesta tai toisen ihmisen kuvasta mielessään irti. Täten sitten voi nähdä, koko ihmisen sellaisena, kuin hän nyt on, sama pätee suhteeseen ja sama pätee elämään. Kun antautuu muutokselle, antaa itsensä nähdä sen tapahtuvan jatkuvasti, niin ikinä ei voi tylsistyä.

    Edellinen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ihmiset ympärillämme vaihtuisi ja suhteet heihin muuttuisi, mutta kun oivallamme kyseisen muutoksen välttämättömyyden, niin pelon ei tarvitse enää vainota meitä. Oivalluksemme kautta käsitämme, että kyseisellä pelolla on ja oli tehtävänsä ja nyt se on tehtävänsä täyttänyt, olen hereillä, pelko laajensi ymmärrystäni, rikkoi jälleen yhden illuusioni elämästäni, en ole riippuvainen läheisistä ihmisistäni, he saavat elää vapaina.

    Samaan aikaan tiedän, että tarvitsen ihmisiä lähelleni, en ole enää riippuvainen yksinäisyydestä, olen vapaa.

    VastaaPoista
  3. Taas kerran hieno teksti, Heikki. Kiitos!

    VastaaPoista